Vaihtovuoden loppusuora

Pää lyö vähän tyhjää. Tulin just koulusta kotiin ja nyt vasta alkaa päähän upota se fakta etten sinne ole enää menossa.

Tänään oli mun viimeinen koulupäivä Ranskassa.



Kouluviikko päättyi nyt jo keskiviikkoon, koska huomenna on helatorstai, eikä sen vuoksi sitten perjantainakaan koulua käydä. Muut oppilaat jatkavat sitten ensi viikolla koulunkäyntiä siitä mihin jäätiin mutta minä en. Meikä menee meinaan tien päälle: Rotary-vaihtareiden Eurooppa-kiertueelle! Taitetaan hyvällä jengillä 12 päivää ja 5000 kilsaa bussilla. Pysäkkkeinä muun muassa Pariisi, Strasbourg, München, Praha, Wien, Venetsia, Milano ja Geneve.

Viime blogi-kirjoituksenkin jälkeen on ehtinyt paljon kaikenlaista tapahtumaan. Meillä oli muun muassa 2 viikon pääsiäisloma, jonka aikana mua oli täällä Ranskassa vierailemassa omat vanhemmat ja sisko! Vähän sateisesta ilmasta huolimatta vietettiin useita ikimuistoisia hetkiä.

Toukokuu oli täynnä monen moisia suorituksia. Kävin Grenoblen yliopistolla suorittamassa DELF -kokeen (diplomi ranskankielestä), pidin omalle Rotary-sponsoriklubille esitelmän Suomesta ja selviydyin viimeisestä kolmetuntisesta matikankokeesta.

Vietettiin myös viikonloppu piirin 1780 vaihtareiden kesken. Tunnelmat oli vähän haikeat mutta se ei menoa haitannut. Me melottiin, tanssittiin, valvottiin, uitiin, kiipeiltiin ja seikkailtiin milloin missäkin.

Seikkailuja on mulla vielä yllin kyllin jäljellä mutta nyt koulun osalta on hommat paketissa.

Tuntuu että se oli eilen kun blogiin kirjoitin mun "keltanokka liikenteessä" -tekstiä kuvaillen sitä kuinka hukassa mä siellä koulussa olin. Mutta siitä onkin kulunut jo 9 kuukautta. Silloin aluksi vaikutti lukuvuoden loppu niin kaukaiselta mutta nyt se on tässä. Viimeinen matikantunti, viimeinen hissantunti, viimeinen bilsantunti, viimeinen ruokailu, viimeinen välitunti, viimeinen ärsyttävän välituntikellon melodia. Kaikki tää meni ihan hujauksessa.

Samalla kun aika vaikuttaa kuluvan todella nopeasti, tuntuu se samaan aikaan myös siltä että olisin Ranskassa asunut 10 vuotta. Että oisin tepastellut koko ikäni näitä samoja katuja kouluun, tanssireeneihin, kotiin, lähikauppaan, joenrantaan... Tässä vaiheessa vaihtovuotta on ehtinyt venyttää juurensa sen verran syvälle Ranskan maaperään että helpommalta tuntuisi vaan jättää ne sinne ikuisesti. Samaan aikaan mieli tähystää horisonttiin Suomen suuntaan, kavereiden, perheen ja muiden läheisten perään. Tuntuu että mä kuulun kahteen paikkaan tällä pallolla, mutta en voi olla molemmissa samaan aikaan.

Ennen vaihtoa osasi kyllä arvata että tulee koti-ikävä ja että sitten taas lähtö voi olla vaikeaa. Musta kuitenkin tuntuu että kaikki ne fiilikset jotka niin oletti jo tietävänsä ja ennustavansa etukäteen on iskeny 10 kertaa kovempaa. Sama pätee ihaniin hetkiin. Pelkästä omassa rauhassa joenrannassa istumisesta tyynenä alkukesän iltana oon tullut ehkä onnellisimmaksi mitä oon koskaan elämässäni ollut.

Vaihtovuosi ylipäätään on ollut niin paljon muuta kun alunperin kuvittelin. Isoin motiivi mulle lähtöön oli sen kielen harjoittaminen. Kuitenkin sen kielitaidon lisäksi oon oppinut NIIN paljon muuta tärkeää itsestäni, läheisistäni ja elämästäni että vaikka kieli ajan kanssa rappeutuisikin niin ne muut opit kantaa mua elämässä sitäkin pidemmälle.

Tässä vaiheessa en osaa olla muuta kuin vaan kiitollinen. Kiitollinen mun porukoille Suomessa, kavereille, Rotarylle, mun host-perheille, mun ihanalle luokalle ja muille Ranska-kavereille, opettajille ja ylipäätään kaikille joilla on ollut yhtään mitään osaa ja arpaa tän vuoden toteuttamisen kanssa.

Tiedän että mua ois kaduttanut ikuisesti jos en nyt tähän väliin olis lähtenyt.