Ihanaa uutta vuotta 2019 kaikille!
Joulu ja uusi vuosi olivat erilaisia. Täynnä tunteita, ruokaa, hyviä ja huonoja hetkiä.
Joulu alkoi vähän rankasti. Heti loman toisena päivänä me mentiin joulua juhlistamaan host-isän puolen suvun kanssa täältä pari tuntia pohjoiseen. Tunsin jo kaikki perheenjäsenet, joten "sosiaalinen uupumus" ei ollut syy fiilikseen. Vaan koti-ikävä. Kun näin sen lämmön ja välittämisen kaikkien niiden ihmisten välillä, tuli ikävä niitä ihmisiä, joiden seurassa mulla on lämmin olla, ja joita mä välitän. Tämä ei kuitenkaan kestänyt montaa päivää ja ensimmäiset joulukestit päättyivät hymyin ja nauruin hyvästeihin host-isän puolen suvulle.
Jouluaatto me vietettiin oman perheen kesken. Heti aamusta katselin joulupukin kuumaa linjaa ja lumiukkoa. Loppu aamupäivä vietettiin siivoten ja valmistellen, semmosta joulutohinaa. Omista perinteistä erittäin radikaalisti poikkeavasti me mentiin valmistelujen jälkeen yhden ystäväperheen kanssa pelaamaan lasersotaa (sama konsepti kuin suomessa Megazone). Se oli tosi hauskaa siihen asti kun olin huonoin kaikissa tuloksissa. Nämä perheet olivat nääs pelanneet lasersotaa jouluaattona jo useamman vuoden peräkkäin ja se näkyi. Meikäläinen oli aika amatööri niiden joukossa (luulin että oon hyvä ennen kun pelattiin). Häviämisestä kuitenkin toivuttiin ja palattiin kotiin peseytymään sekä laittautumaan ruokailua varten. Soittelin myös kotiin hyvänjouluntoivotukset Suomeen.
Ennen "virallista ruokailua" istuskeltiin olohuoneessa ja seurusteltiin viinin (ja mä mehun) sekä pikku naposteltavien ääressä. Aperitiivi siis kyseessä.
Ruokailu aloitettiin hanhenmaksalla ja paahtoleivällä
Sitten syötiin kampasimpukoita (St Jacques) purjokastikkeessa
En tiedä kuinka monta kertaa oon tänne blogiin kirjoittanut että aika kuluu nopeesti, mutta niin se vaan tuppaa tekemään. 4 kokonaista kuukautta Ranska-elämää tuli täyteen joulupäivänä ja tänä viikonloppuna olisi ohjelmassa perheenvaihto. Kyseessä ei siis tosiaan ole mikään hätätoimenpide kun hommat ei luista, vaan yksi Rotaryn toimintatavoista: jokaisella vaihto-oppilaalla on vaihtovuotensa aikana 2-4 perhettä. Mulla niitä on kolme.
Kaikki perheet asuu samalla alueella, joten koulu ja vapaa-ajanvietteet mulla pysyy samana. Kaikki perheet oon myöskin jo tavannut ja jokaiseen mielelläni muutan. Kuitenkin tietty haikeus painaa mieltä, koska nyt tämän ensimmäisen perheeni kanssa ollaan onnistuttu luomaan todella vahva side ja luottamus. Host-vanhemmat on useaan kertaan verrannut kokemustaan adoptioon. Ja siltä se vähän tuntuukin. Mä en oo mikään vieras jolle aamupala tarjoillaan ja jonka huone aina siivotaan. Mä oon perheenjäsen.
Eikä se side tullut hetkessä. Alkushokin hankaloittaessa prosessia vielä entisestään rakennettiin me perheen kanssa tänhetkinen suhde hitaasti mutta varmasti. Päällimäisenä ajatuksena ehkä turhautuminen. Turhauttaa ajatus siitä että nyt tämä heitetään ns. hukkaan ja kaikki täytyy aloittaa alusta.
Niin ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole.
Perheen-tuntuisen suhteen uudelleenrakentaminen uuden perheen kanssa tulee olemaan kymmenen kertaa helpompaa useista syistä. Yksi suurimmista on varmaan kieli. Mun ranskankielentaito on uudella tasolla verrattuna elokuun 2018 viimeiseen lauantaihin, kun mä Ranskaan lähdin. Toinen syy: Tässä tulevassa tilanteessa ainut mikä mulla vaihtuu on se perhe. Mä tunnen jo kaupungin, koulun ja kulttuurin.
Turha hermoilu ei kuitenkaan loppujen lopuksi mitään auta. Avoimin mielin, innolla uutta ja tulevaa odottaen!
P.s. Kävi muuten joulupukki täälläkin!
Joulu ja uusi vuosi olivat erilaisia. Täynnä tunteita, ruokaa, hyviä ja huonoja hetkiä.
Joulu alkoi vähän rankasti. Heti loman toisena päivänä me mentiin joulua juhlistamaan host-isän puolen suvun kanssa täältä pari tuntia pohjoiseen. Tunsin jo kaikki perheenjäsenet, joten "sosiaalinen uupumus" ei ollut syy fiilikseen. Vaan koti-ikävä. Kun näin sen lämmön ja välittämisen kaikkien niiden ihmisten välillä, tuli ikävä niitä ihmisiä, joiden seurassa mulla on lämmin olla, ja joita mä välitän. Tämä ei kuitenkaan kestänyt montaa päivää ja ensimmäiset joulukestit päättyivät hymyin ja nauruin hyvästeihin host-isän puolen suvulle.
Jouluaatto me vietettiin oman perheen kesken. Heti aamusta katselin joulupukin kuumaa linjaa ja lumiukkoa. Loppu aamupäivä vietettiin siivoten ja valmistellen, semmosta joulutohinaa. Omista perinteistä erittäin radikaalisti poikkeavasti me mentiin valmistelujen jälkeen yhden ystäväperheen kanssa pelaamaan lasersotaa (sama konsepti kuin suomessa Megazone). Se oli tosi hauskaa siihen asti kun olin huonoin kaikissa tuloksissa. Nämä perheet olivat nääs pelanneet lasersotaa jouluaattona jo useamman vuoden peräkkäin ja se näkyi. Meikäläinen oli aika amatööri niiden joukossa (luulin että oon hyvä ennen kun pelattiin). Häviämisestä kuitenkin toivuttiin ja palattiin kotiin peseytymään sekä laittautumaan ruokailua varten. Soittelin myös kotiin hyvänjouluntoivotukset Suomeen.
Ennen "virallista ruokailua" istuskeltiin olohuoneessa ja seurusteltiin viinin (ja mä mehun) sekä pikku naposteltavien ääressä. Aperitiivi siis kyseessä.
Ruokailu aloitettiin hanhenmaksalla ja paahtoleivällä
- mielipide: hanhenmaksa ei niin lemppari, mutta siihen tuli törmättyä joulun aikaan useaan otteeseen (yksi perinneruoista) niin kyllä mä sitä vähän söin.
Sitten syötiin kampasimpukoita (St Jacques) purjokastikkeessa
- mielipide: Saman sortin simpukoita oltiin syöty aiemmin ja syötiin vielä myöhemminkin, enkä tykännyt. Tässä host-äidin versiossa kuitenkin kastike oli niin hyvää että söin ja tykkäsin!
- kyseessä Alppiseudun juustoinen klassikko, jossa erittäin tuhtia raclette -juustoa sulatetaan mm. perunoiden ja lihan kaveriksi
- mielipide: todella hyvää, mutta tuli syötyä melkein koko viikon edestä (vähän liikaa)
Jälkkäriksi piti olla hedelmäsalaattia, mutta kaikki oli syöny niin paljon, ettei vatsaan mahtunut yhtään enempää.
Tuhdin ruokailun jälkeen suunnattiin klo 23 messuun.
Sitten pari päivää loikoltiin kotona.
Tapaninpäivänä lähdettiin vuoristomökille viettämään joulua host-äidin suvun kanssa. Siellä menu koostui myöskin hanhenmaksasta ja kampasimpukoista, mutta myöskin etanoista. Niistä mä ihan tykkään, koska maistuu vahvasti valkosipulilta ja yrteiltä =hyvältä. Etanoita olin aikaisemmin maistellut alkupalana, mutta nyt ne oli pääruoan roolissa ja niitä sitten söinkin kymmenisen kappaletta. Ranskalaisten kummallisuuksien maistelulistalta puuttuu enää mun osalta ne sammakonreidet.
Jälkiruoaksi lisää ranskalaisia jouluperinteitä, nimittäin jouluhalko.
 |
| Jouluhalko! |
 |
| Etanoita! |
 |
| Host-äidin vanhempien vuoristomökiltä (n. 1000m korkeutta) pääsi muutaman minuutin kävelyn päässä ihailemaan alppeja ja muun muassa Mont Blancin valkoista huippua. |
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Uudenvuoden aaton vietin koulukavereideni kanssa tanssien aina yön aamutunneille asti. Nukuttua tuli kyseisenä uuden vuoden yönä vahvat 1,5 tuntia. Ei siis paljoa. Uudenvuodenpäivänä olin aika tosi väsynyt. Kotona nukuin neljän tunnin päiväunet 17-21 ja enpä saanutkaan sitten uudestaan unta kuin vasta klo 3 aamuyöstä. Unirytmi siis aikalailla sekaisin. Tänään sitten vaan uudella yrityksellä nukkumaan ihmisten aikaan.
Ranskalaisittain vietettyyn juhlasesonkiin olen tyytyväinen. Se oli erilaista. Tänä vuonna saan kyseisen ajanjakson viettää uusin vanhoin Suomi-perintein.
En tiedä kuinka monta kertaa oon tänne blogiin kirjoittanut että aika kuluu nopeesti, mutta niin se vaan tuppaa tekemään. 4 kokonaista kuukautta Ranska-elämää tuli täyteen joulupäivänä ja tänä viikonloppuna olisi ohjelmassa perheenvaihto. Kyseessä ei siis tosiaan ole mikään hätätoimenpide kun hommat ei luista, vaan yksi Rotaryn toimintatavoista: jokaisella vaihto-oppilaalla on vaihtovuotensa aikana 2-4 perhettä. Mulla niitä on kolme.
Kaikki perheet asuu samalla alueella, joten koulu ja vapaa-ajanvietteet mulla pysyy samana. Kaikki perheet oon myöskin jo tavannut ja jokaiseen mielelläni muutan. Kuitenkin tietty haikeus painaa mieltä, koska nyt tämän ensimmäisen perheeni kanssa ollaan onnistuttu luomaan todella vahva side ja luottamus. Host-vanhemmat on useaan kertaan verrannut kokemustaan adoptioon. Ja siltä se vähän tuntuukin. Mä en oo mikään vieras jolle aamupala tarjoillaan ja jonka huone aina siivotaan. Mä oon perheenjäsen.
Eikä se side tullut hetkessä. Alkushokin hankaloittaessa prosessia vielä entisestään rakennettiin me perheen kanssa tänhetkinen suhde hitaasti mutta varmasti. Päällimäisenä ajatuksena ehkä turhautuminen. Turhauttaa ajatus siitä että nyt tämä heitetään ns. hukkaan ja kaikki täytyy aloittaa alusta.
Niin ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole.
Perheen-tuntuisen suhteen uudelleenrakentaminen uuden perheen kanssa tulee olemaan kymmenen kertaa helpompaa useista syistä. Yksi suurimmista on varmaan kieli. Mun ranskankielentaito on uudella tasolla verrattuna elokuun 2018 viimeiseen lauantaihin, kun mä Ranskaan lähdin. Toinen syy: Tässä tulevassa tilanteessa ainut mikä mulla vaihtuu on se perhe. Mä tunnen jo kaupungin, koulun ja kulttuurin.
Turha hermoilu ei kuitenkaan loppujen lopuksi mitään auta. Avoimin mielin, innolla uutta ja tulevaa odottaen!
P.s. Kävi muuten joulupukki täälläkin!
Kommentit
Lähetä kommentti