Terveisiä Ranskasta!
Tällä hetkellä on käynnissä kolmas päiväni Ranskassa. Kelataan kuitenkin vielä alkuun.
Ensimmäinen päivä oli rankka. Oli vaikeaa sanoa heipat omille vanhemmille lentokentällä ja jatkaa matkaa yksin. Se loikka oli kuitenkin tehtävä. Ensimmäinen lentoni oli Helsingistä Pariisiin. Pariisissa minulla oli parin tunnin vaihtoaika ja vaihdoin koneeseen, joka taittoi matkan Lyoniin. Saavuttuani Lyoniin odottelin laukkuni hihnalta ja kävelin uloskäynnille. Siellä minua vastassa oli uusi perhe, host-perhe. Olo oli heti paljon parempi, kun näin innostuneisuuden perheen jäsenten, äidin, isän ja tyttären kasvoilla. Ehkä mä selviän.
Tunnin ajomatka ja saavuttiin kotiimme Mercuroliin. Talo oli heti ensisilmäykseltä tosi hieno. Tilat on tosi avaria ja meillä on iso piha, jossa muun muassa uima-allas. Sain myös oman makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Söimme vähän ja menin sitten purkamaan kamojani. Kyynelkanavat kävivät vähän ahkerammin kuin olisin halunnut, mutta se on ymmärrettävää. Olin juuri saapunut ihan toiseen maailmaan, toiseen kulttuuriin, josta en vielä tiedä mitään. Olo oli todella sekava, sillä niin paljon oli tapahtunut parina viimeisenä päivänä. Perjantaina myöhään meillä oli vielä viimeiset tanssikilpailut, ja aamulla lähdinkin jo Ranskaan. Oma paikka ja rooli kyseisessä huushollissa, perheessä, kylässä, ja maassa oli vielä todella hakusessa. Illalla söimme illallista ja sitten mentiin nukkumaan.
Toinen päivä oli aktiviteettia täynnä. Lähdimme aamupäivästä autolla ajelemaan kohti lähimmäistä vuoristoseutua. Vaikkakin jylhät vuoret näkyvät kotipihalta katsottuna jokapuolella, oli ajomatkaa vaellusreissun alkupisteeseen noin tunti. lähtöpisteellämme oli korkeutta noin 1300 metriä ja korkeimmillaan kapusimme 1500 metrin korkeuteen. Pilvien yläpuolella me harhailtiin. Aluksi luulin että kyseessä olisi muutaman kilometrin reissu, mutta kokonaisuudessaan niitä loppujen lopuksi kertyikin 15 kilometriä, aikaa noin 6 tuntia, sekä korkeuserojen kapuamista se noin 300 metriä. Välissä pidettiin kyllä piknik ja syötiin perheen äitin tekemää ruokaa (oli tosi hyvää) ja Reetan tuomaa ruisleipää kera ranskalaisen juuston.
Moinen urheilu toi flunssani rankemmin esiin. Tauti oli näyttäytynyt ensimmäistä kertaa perjantaina ja jatkunut aina tähän päivään asti (nyt jo hieman parempi olo). Vaellusreissun jälkeen tuli mulla kuumeinen olo. Hellesäässä piti mun laittaa vielä lämmin college-paita päälle ja villasukat jalkaan, koska mulla oli kylmä. Illan siinä sitten lepäilin, niistelin, yskin ja vähän nukuinkin. Illalliselle perheen tytär minut kuitenkin herätti (hyvä vaan) ja sain mahan täydeltä lämmintä sosekeittoa. Ruokailun jälkeen näytin perheelleni kuvia perheestäni kotimaassa, sekä muutamia videoklippejä tanssiesityksistä vuosien varrelta. He pitivät niistä kuulemma kovasti. Sitten mentiin taas nukkumaan.
Tänään herättiin uuteen päivään jälleen kerran, entistä rennoimmin mielin, kun alkaa jo tämä paikka ainakin jollain tasolla tuntumaan kodilta. Tautikin tuntuu vähän paremmalta, mutta vietämme tänään kuitenkin rauhallisemman lepäilypäivän kotona ja illalla menemme tapaamaan isäntä-Rotary-klubiani.
Kielen saralla kaikki menee niin paljon paremmin mitä ikinä odotin. Alusta asti, jo lentokentällä, puhuin isäntäperheelleni ranskaa, sekoitellen sinne tänne englanninkielisiä termejä, kun ranskankielinen versio ei vielä muistunut mieleen. Perhe itse ei juurikaan puhu englantia, joten ranskalla mennään. Perheeni on myös sillä saralla ihana, että he jaksavat olla kärsivällisiä ja selittää asiat useaan kertaan aina hieman yksinkertaisemmin, jotta ymmärtäisin. Vaativimpia keskusteluja, joista olen erittäin iloinen että edes jotenkin onnistuin oli, kun perheeni vaelluskierroksella kiinnostui äitini ammatista hammaslääkärinä ja suomalaisesta terveydenhuollosta. Jotenkin sitten kai onnistuin selittämään erot julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä Suomessa, ranskan kielellä (kankeasti kylläkin). Kyllä mä täällä selviän.
Seuraavia juonenkäänteitä odotellessa..
Tällä hetkellä on käynnissä kolmas päiväni Ranskassa. Kelataan kuitenkin vielä alkuun.
Ensimmäinen päivä oli rankka. Oli vaikeaa sanoa heipat omille vanhemmille lentokentällä ja jatkaa matkaa yksin. Se loikka oli kuitenkin tehtävä. Ensimmäinen lentoni oli Helsingistä Pariisiin. Pariisissa minulla oli parin tunnin vaihtoaika ja vaihdoin koneeseen, joka taittoi matkan Lyoniin. Saavuttuani Lyoniin odottelin laukkuni hihnalta ja kävelin uloskäynnille. Siellä minua vastassa oli uusi perhe, host-perhe. Olo oli heti paljon parempi, kun näin innostuneisuuden perheen jäsenten, äidin, isän ja tyttären kasvoilla. Ehkä mä selviän.
 |
| lentokoneessa matkalla Helsingistä Pariisiin |
 |
| Paris Charles-de-Gaullen lentokenttä |
 |
| laskeutuminen Lyoniin |
Tunnin ajomatka ja saavuttiin kotiimme Mercuroliin. Talo oli heti ensisilmäykseltä tosi hieno. Tilat on tosi avaria ja meillä on iso piha, jossa muun muassa uima-allas. Sain myös oman makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Söimme vähän ja menin sitten purkamaan kamojani. Kyynelkanavat kävivät vähän ahkerammin kuin olisin halunnut, mutta se on ymmärrettävää. Olin juuri saapunut ihan toiseen maailmaan, toiseen kulttuuriin, josta en vielä tiedä mitään. Olo oli todella sekava, sillä niin paljon oli tapahtunut parina viimeisenä päivänä. Perjantaina myöhään meillä oli vielä viimeiset tanssikilpailut, ja aamulla lähdinkin jo Ranskaan. Oma paikka ja rooli kyseisessä huushollissa, perheessä, kylässä, ja maassa oli vielä todella hakusessa. Illalla söimme illallista ja sitten mentiin nukkumaan.
Toinen päivä oli aktiviteettia täynnä. Lähdimme aamupäivästä autolla ajelemaan kohti lähimmäistä vuoristoseutua. Vaikkakin jylhät vuoret näkyvät kotipihalta katsottuna jokapuolella, oli ajomatkaa vaellusreissun alkupisteeseen noin tunti. lähtöpisteellämme oli korkeutta noin 1300 metriä ja korkeimmillaan kapusimme 1500 metrin korkeuteen. Pilvien yläpuolella me harhailtiin. Aluksi luulin että kyseessä olisi muutaman kilometrin reissu, mutta kokonaisuudessaan niitä loppujen lopuksi kertyikin 15 kilometriä, aikaa noin 6 tuntia, sekä korkeuserojen kapuamista se noin 300 metriä. Välissä pidettiin kyllä piknik ja syötiin perheen äitin tekemää ruokaa (oli tosi hyvää) ja Reetan tuomaa ruisleipää kera ranskalaisen juuston.
 |
| meikä poseeraamassa 1500 korkeudella merenpinnasta |
 |
| korkein kohta: 1506 m |
 |
| huikeat maisemat! |
 |
| yllä olevan kuvan horisontissa näkyvien vuorien takaa löytyy Alpit. |
Moinen urheilu toi flunssani rankemmin esiin. Tauti oli näyttäytynyt ensimmäistä kertaa perjantaina ja jatkunut aina tähän päivään asti (nyt jo hieman parempi olo). Vaellusreissun jälkeen tuli mulla kuumeinen olo. Hellesäässä piti mun laittaa vielä lämmin college-paita päälle ja villasukat jalkaan, koska mulla oli kylmä. Illan siinä sitten lepäilin, niistelin, yskin ja vähän nukuinkin. Illalliselle perheen tytär minut kuitenkin herätti (hyvä vaan) ja sain mahan täydeltä lämmintä sosekeittoa. Ruokailun jälkeen näytin perheelleni kuvia perheestäni kotimaassa, sekä muutamia videoklippejä tanssiesityksistä vuosien varrelta. He pitivät niistä kuulemma kovasti. Sitten mentiin taas nukkumaan.
Tänään herättiin uuteen päivään jälleen kerran, entistä rennoimmin mielin, kun alkaa jo tämä paikka ainakin jollain tasolla tuntumaan kodilta. Tautikin tuntuu vähän paremmalta, mutta vietämme tänään kuitenkin rauhallisemman lepäilypäivän kotona ja illalla menemme tapaamaan isäntä-Rotary-klubiani.
Kielen saralla kaikki menee niin paljon paremmin mitä ikinä odotin. Alusta asti, jo lentokentällä, puhuin isäntäperheelleni ranskaa, sekoitellen sinne tänne englanninkielisiä termejä, kun ranskankielinen versio ei vielä muistunut mieleen. Perhe itse ei juurikaan puhu englantia, joten ranskalla mennään. Perheeni on myös sillä saralla ihana, että he jaksavat olla kärsivällisiä ja selittää asiat useaan kertaan aina hieman yksinkertaisemmin, jotta ymmärtäisin. Vaativimpia keskusteluja, joista olen erittäin iloinen että edes jotenkin onnistuin oli, kun perheeni vaelluskierroksella kiinnostui äitini ammatista hammaslääkärinä ja suomalaisesta terveydenhuollosta. Jotenkin sitten kai onnistuin selittämään erot julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä Suomessa, ranskan kielellä (kankeasti kylläkin). Kyllä mä täällä selviän.
Seuraavia juonenkäänteitä odotellessa..
Kommentit
Lähetä kommentti